Kukkuu!
Neljäs viikonloppu putkeen tien päällä. Tällä kertaa Savonlinnassa. Saavuimme tänne eilen, ja yövyimme Pietari Kylliäisen omistamassa motellissa. Historiasta kiinnostuneille tiedoksi, että Pietari Kylliäinen oli Savonlinnan ensimmäinen vouti, ja ajoi Venäläiset pois Savosta 1500 luvulla, sekä teki myös kostoksi hävitysretken kauas Venäjän-Karjalaan. Hän kuoli lapsettomana ja hänen enonsa lapset perivät hänet.
Eilinen ilta kului hotellilla videopalaverin, leiväksi naamioituneiden pihvien ja uutisvuodon seurassa. Niin ja olihan meillä sauna varattuna, siellä oli kuuma. Videopalaverissa katsoimme Markus Väisäsen passityöskentelyä ja suunsoittoa n. 50min ajan. Kovasti suu käy kokeneella kojootilla, näytti myös lihoneen huomattavasti viime kesästä.
Aamupalan nautimme aamulle puoli kahdeksan, poislukien Mikko ja Tuomas. Suomen sotilaallisimmilla junioreilla kellojen kesäaikaan siirto oli onnistunut huonommin kuin muulla joukkueella. Onneksi Rockylla (Mikko) oli luuri äänet päällä, niin saivat pojatkin evakkopitsansa nautituiksi. Sakot toki rapsahtivat.
Aamutreenit alkoivat klo 9.00. Lämmittelyksi pelasimme jalkapalloa, juniorit vs seniorit. Tunnetusti jalkapallo on leipälaijini. Heti jääkiekon jälkeen. Kohokohdiksi jäivät tekemäni 1-0 avausmaali, ja senioreita vahvistaneen, eilisen viriilin ja nykyisen seniilin IsäEsaPeen huikea, mutta lamauttava genitaalitorjunta. Kuokan vasurilla vedetty kärkkäri osui ja upposi. Ei taida tulla isän puolelta pikkuveljeä jouluksi.
Nyt köllöttelemme pienessä, mutta tunkkaisessa huoneessamme. Maisteri Kai Liukkonen on vierailemassa. Hän toteuttaa intohimoisinta vapaa-ajan harrastustaan, eli tsättäilyä, downloudausta ja mesettelyä Tepon teräksisellä Hewlett Packardin tietävällä älykoneella.
Ruokailu meillä on klo 12.00 Kylliäisen keittiössä. Ruoan jälkeen ohjelmassa on yöunet ja peli.
Ohjelmassa on siis liigakarsintojen ensimmäinen ottelu. Vastaan asettuu Saimaa Volley. Saimaan kakkosvalmenta Pertti Pyykkö on asettanut meidät hotsportin keskustelufoorumeilla ennakkosuosikin asemaan. Kova joukkue on tulossa vastaan. Odotan innolla.
Ensi viikon lauantaina olisi mahdollisuus pelata biitsiäkin biitsi.fi areenalla. Tällä kertaa joutunee jättämään hiuksia valmentajamme Jouko Lindbergin päähän ja jättämään kyseisen turnauksen väliin.. Jos voitamme 3 ensimmäistä, niin silloin olisi tietysti vapaata.
Älä muuta mieltäsi, vika on todellisuudessa.
Terveisin
Ps. Helsingin jätteenvastaanottopisteet ovat tällä hetkellä henkilökohtaisessa suosiossani. Kertokaa joku, miksi ne ovat auki vain virka-aikoihin arkipäivinä?
Tämän viikonlopun hitti on: